Hetja on the terrace

Hetja on the terrace

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

26.7. Riiviötransformaatio

Omituinen tyyppi tuo Jack. Suurimman osan ajasta se nukkuu, mutta hereillä ollessa hanat on koko ajan kaakossa ja sitten se taas yhtäkkiä sammuu.




Sen säädöt on selvästi asetettu vain nollaan ja sataan on-off -kytkimellä. Se nelistää villisti pitkin lattiaa ja välillä menee mutkat suoriksi ja suorat mutkiksi kuperkeikan kautta. Välillä taas tuntuu, että pakitus sujuu paremmin kuin eteenpäin meno. Ryömimisvaihe on joka tapauksessa auttamattomasti ohi. Nyt se yrittää juoda maitoakin jo seisten, vaikka makuulla olisi paljon helpompaa. Silloin kun mä olen pystyssä, se yrittää hyppiä tasatassua nisille. No, eihän siitä mitään tule. Sitä paitsi se sattuu! Joudun siis siirtymään kylmän viileästi pienen matkan päähän, kunnes Jackin mielenkiinto on suuntautunut muualle. Siihen ei kauaa mene. Se tuntuu oleva erityisen ihastunut ihmisten kenkiin. En kyllä ymmärrä miksi. Myös ihmisten varpaat ja sormet tuntuvat himottavan...Siitä on tullut jyrsijä. Se hamuaa jatkuvasti jotain leukojensa väliin.




Ihmiset hankki ihania pieniä leluja. Niiden suhteen tuntuu vain vallitsevan jonkinlainen väärinkäsitys. Kaikki leluthan on aina kuuluneet mulle. Nyt ne yrittää tunkea niitä Jackin naaman eteen, mutta mun täytyy tietysti käydä näyttämässä, miten niillä kuuluu leikkiä, heitellä ja murista. Ne on NIIIN ihania! Vielä kun joku heittelisi niitä mulle! Mutta EI...lelut takavarikoitiin multa. Törkeetä! Haistan tarkasti, missä ne on ja käyn hakemassa ihmiset paikalle ja osoitan ihan selvästi ja haukun vielä vähän päälle. Ne on ihan kuin ne ei olis tietävinäänkään.

Evolving gremlin
Jack's transformation into a rascal has begun. The little sharp teeth are coming out...fingers, toes and shoes of the humans are on his list of favorites as well as my ears.
He is no longer a crawler. He is running and jumping all over full speed. And all over sudden his energy wears out and he falls asleep. Funny but sweet little guy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti