Hetja on the terrace

Hetja on the terrace

maanantai 18. heinäkuuta 2016

18.7.2016 Huima uimari ja luokaton näyttelijä

Nyt se on todistettu - Jack todellakin osaa uida!!!
Se, onko sen touhuissa järjen hiventäkään, on täysin toisarvoinen asia. Sen mielestä pitää olla menoa ja meininkiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Siis tyypillinen nuori mies. Ensin kohkataan, tohotetaan ja toimitaan ja ajatus tulee kaukana perässä, jos silloinkaan.
Tällä kerralla tarina kertoo haikarasta. Ei, ei, ei meille ole mitään pentusia tulossa. Mun munasarjat vietiin jo keväällä. Nyt on kysymys oikeasta haikarasta: harmaahaikarasta. Niitä on näkynyt järvellä jo useampana vuonna, mutta pääasiassa ne ovat kaarrelleet kaukaa korkeuksissa ohi. Nyt aamu tuimaan kaislikosta kuului kahinaa ja kuonoon tulvi erikoinen tuoksu. Singahdettiin Jackin kanssa yläkerran kuistille ja vajaan kymmenen metrin päässä poukamassa vesirajassa pärski harmaahaikara. Se sai räväkästi siivet selkäänsä ja me Jackin kanssa jalat alle. Ei olla vähään aikaan tultu portaita niin lujaa alas. Jatkettiin samaa syssyä laiturille ja haikara kurvasi laiturin nokan ohi vasemmalle vielä melko matalalta. Mä totesin heti, että peli on menetetty ja iskin liinat kiinni. Jack sen sijaan kuvitteli ilmeisesti saavansa otteen ohikiitävistä pyrstösulista...jos mielessä yleensäkään mitään liikkui adrenaliinipöllyä lukuunottamatta. Se sen kun kiihdytti ja oikein ponnisti laiturin kärjestä. Kuului hurja molskahdus ja sen jälkeen raivokasta polskintaa. Jack -raukka ei vaan tajunnut, että laituri on sen verran korkealla, ettei se pääse siitä omin avuin ylös. Onneksi hihnan jatkeet olivat kerrankin ajan tasalla ja hengästyneinä ryntäsivät hätiin. Onneton ekakertalainen kalastettiin laiturille ja kehuttiin kilvan sen rohkeutta. Ei se kauheen pelästyneeltä vaikuttanut, taisi olla vieläkin aika adrenaliinihuuruissa. Hmm...sanoisin, että: äly hoi, järki älä jätä! Pidän taas pienen puhuttelun. Uimakoulun osa kaksi täytyy aloittaa pikimmiten, että se osaisi uida aina rantaan.



Kun yhdestä asiasta selvittiin, niin uutta pukkasi. Samaisen laiturin yli viiletti muutamaa tuntia myöhemmin vielä viisi villiminkkiä. Taisivat olla vielä keskenkasvuisia. Jostain syystä meitä ei tällä kertaa päästetty niitä tarkemmin tervehtimään. Tiedä minkälainen vesisota oltais saatu aikaan.

Seuraavaksi Jack kävi Mäntsälässä näyttelyssä. Taisi olla kierrokset herkässä edellisen päivän adrenaliiniannoksen jäljiltä, kun pikku ukko oli herennyt hervottomaksi ja kerrassaan huonosti käyttäytyväksi. Onhan se joskus aiemminkin hermostuksissaan haukkunut jollekin isolle ja pelottavalle koiralle, mutta nyt lähti lapasesta jo pienemmillekin kavereille. Iitu-neiti oli inspiroiva, mutta antoi selkeästi ymmärtää, ettei pikkupojista paljoa piittaa. Daronin kanssa olis ollut kuulemma kiva leikkiä, mutta kun ei kerran päästetty vapaaksi, piti Jackin sillekin kevyesti kiukutella tai vähän rähjätä...ihan vaan muodon vuoksi. Katastrofin ainekset oli jo ilmassa, mutta viimeinen piste i:n päälle oli ihana juoksuinen Rosi. Siitä Jack oli seonnut lopullisesti ja täydellisesti. Eka kerta, kun se pääsi haistamaan mielestään jotain kerrassaan niiiin ihanaa. Se oli vajonnut johonkin syvään ylikierrostilaan ja haukkunut loputtomasti ja tempoilllut kuin mikäkin päätön otus. Kehässä paikallaan seisomisesta ei ollut tullut mitään, vaikka haukunta oli hetkeksi hieman hiljennyt. Nami ei olisi voinut sitä vähempää kiinnostaa. Ravaaminen oli mennyt kauheaksi kiskomiseksi, hyvä että henki vielä hihnan päässä oli pihissyt ja tietysti vielä kuono maassa. Tuomarin tutkiessa takapuoli oli tavanomaiseen tapaan painunut maahan, mutta hampaat sentään siltä oli saanut jotenkin katsoa. Ihme, että EH irtosi sillä käytöksellä. Oman kehän jälkeen sen kiihkeä kimeä kailotus oli sen kuin jatkunut ja jatkunut...ja jatkunut. Sori vaan kaikki kaverit! Ei siinä mitään, että sen oma suoritus piti sössiä, mutta kun muidenkin suorituksia piti häiritä...kerrassaan kelvotonta käytöstä!
Autossa läähätys ja vikinä oli jatkunut lähes matkan loppumetreille saakka. En kyllä raaskinut kauheesti haukkua sitä, kun se raukka oli selvästi vielä mökille tullessankin kovasti poissa tolaltaan.
Nyt sillä on tiedossa tiukkaa treenausta, jos se vielä meinaa päästä mukaan näytelmiin...Sillä jos käytös ei kovasti kohene taitaa näytelmät olla sen osalta pian näytelty. Eihän tuollaista tavatonta touhua kestä kukaan!

Ja se arvostelu siltä osin kuin se oli mahdollista:
JUN EH, JUK2
"Bra huvud och öron med fina franser. Bra överlinje. Tillräcklig med kropp och benstomme. Bra pälskvalitet. Kunde vara litet bättre uppbruten i färgen. Önskas parallerare bak. Ännu lös i armbogen. Tillräcklig hög svans." - tuomari Annika Ullveit-Moe

Aika mahdoton tyyppi tällä kertaa. Vähän sääliksi käy. Murkku mikä murkku! Ehkä se siitä vielä miehistyy ja oppii tavoille. Yön yli nukuttuaan sen käytös onneksi tällä kerralla kutakuinkin normalisoitui.
                                           Täällä riittää tähystettävää
                                           ...ja leikittävää....

                                         välillä vähän rentoudutaan
                                           ja sitten taas leikitään

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

10.7.2016 Jack 1 v+, haisuli ja luksusloma Saimaalla

Tässä sitä taas ollaan. Päivitykset tulee tavalliseen tapaan pahasti jälkijunassa.
Jack ehti täyttää vuoden. Se sai herkkujen lisäksi roppa kaupalla uusia leluja. Tai siis me saatiin...oikeastaan mä sain...ainakin niinkuin käytännössä. Kyllä mä annan Jackin armollisesti lainata niitä ja leikitään me niillä yhdessäkin.
Jack ei osaa vieläkään uida. Tai mistä minä tiedän, osaako vai eikö osaa, kun se ei koskaan tulee syvemmälle kuin mahaan asti.
Jackin maha on muuten pienentynyt. Lisääntynyt liikunta ja tiukempi dietti ovat tehneet tehtävänsä. Se painaa enää 10,4 kg eli saman mitä mä. Lihakset ovat selvästi kiinteämmät ja vauhti sen kun lisääntyy. Se pituus on pysynyt suurin piirtein samana eli 40 cm huitteilla.


Piha-agiakin ollaan harrasteltu

                                         Jackin korvat lepattaa milloin mihinkin suuntaan
                                       Ollaan myös lenkkeilty ja ja tietysti leikitty frisbeellä

                                  Pioneistakin ihan tykätään, vaikka ne jääkin välillä jalkoihin

Käytiin myös Savinan ja Benen kanssa lenkillä meren rannassa ja lintulammella.
                                          Minä, Jack, Savina ja Bene
                                          Jack tarkkailee tyynesti sorsan poikasia
Savina ja Bene näyttävät mallia, kuinka lintukavereita kuuluu katsastaa

Mut päästettiin ainoana koirana lintulammella vapaaksi, kun tottelen aina niin hyvin, enkä koskaan lähde omille teilleni. Tällä kerralla tein kunnon källin. Jättäydyin puolihuomaamatta porukan jälkipäähän ja sitten "jäin vähän jälkeen". Ihmiset höpisivät omiaan ja vastustamaton tuoksu vei mut mennessään takavasemmalle ...tai siis oikealle. Mikä lie mädäntynyt kasvi olikaan, joka tapauksessa se haju oli huumaavaa. Hieroin sitä turkkiini joka puolelle ja piehtaroin sydämeni kyllyydestä. Etenkin hinkkasin sitä kohtiin, johon oli vuorokautta aikaisemmin isketty uudet punkkilitkut. Kuulin kyllä huhuilut, mutta eihän tuoksukylpyä voinut kesken jättää. Palasin sitten joukon jatkoksi muina tyttöinä. Ihmiset käyttäytyivät oudosti ja nyrpistelivät neniään ihan kuin niiden onnettomalla haistimella nyt mitään muka haistaisi. Jotenkin mulle syntyi vaikutelma, että omat "pikkulomat" vapaana taisi palaa pitkäksi aikaa. Pikkumaista! Rangaistukseksi mun ihanat tuoksut vielä jynssättiin pariin kertaan shampoopesussa punkkilituista huolimatta. Kaamea katku verratuna mun löytämiin ihaniin liete- ja puskaparfyymeihin.

Viime viikoksi meidät Jackin kanssa dumpattiin pelastusliiveissä Saimaan saareen, kun isäntäperhe lähti omille teilleen.

Älkää antako ensivaikutelman hämätä. Oikeesti me päästiin luksuslomalle! Meillä riitti leikittäjiä ja rapsuttajia ja actionia joka lähtöön...herkuista puhumattakaan
 Ranta oli jumalainen...pehmeää hiekkaa vähitellen syventyen ja vesi oli kirkasta ja juomakelpoista (testattiin moneen kertaan!)

 Jack melkein oppi uimaan. ainakin se onnistui vetämään muutaman kauhaisun - koiraa tietty.
Keli oli kyllä sen verran viileä, ettei ihan jatkuvasti läträtty vedessä.

                                          Jack yrittää palauttaa pikku-enkelin sädekehän
                                          Mukavaa kesää muillekin!