Se, onko sen touhuissa järjen hiventäkään, on täysin toisarvoinen asia. Sen mielestä pitää olla menoa ja meininkiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Siis tyypillinen nuori mies. Ensin kohkataan, tohotetaan ja toimitaan ja ajatus tulee kaukana perässä, jos silloinkaan.
Tällä kerralla tarina kertoo haikarasta. Ei, ei, ei meille ole mitään pentusia tulossa. Mun munasarjat vietiin jo keväällä. Nyt on kysymys oikeasta haikarasta: harmaahaikarasta. Niitä on näkynyt järvellä jo useampana vuonna, mutta pääasiassa ne ovat kaarrelleet kaukaa korkeuksissa ohi. Nyt aamu tuimaan kaislikosta kuului kahinaa ja kuonoon tulvi erikoinen tuoksu. Singahdettiin Jackin kanssa yläkerran kuistille ja vajaan kymmenen metrin päässä poukamassa vesirajassa pärski harmaahaikara. Se sai räväkästi siivet selkäänsä ja me Jackin kanssa jalat alle. Ei olla vähään aikaan tultu portaita niin lujaa alas. Jatkettiin samaa syssyä laiturille ja haikara kurvasi laiturin nokan ohi vasemmalle vielä melko matalalta. Mä totesin heti, että peli on menetetty ja iskin liinat kiinni. Jack sen sijaan kuvitteli ilmeisesti saavansa otteen ohikiitävistä pyrstösulista...jos mielessä yleensäkään mitään liikkui adrenaliinipöllyä lukuunottamatta. Se sen kun kiihdytti ja oikein ponnisti laiturin kärjestä. Kuului hurja molskahdus ja sen jälkeen raivokasta polskintaa. Jack -raukka ei vaan tajunnut, että laituri on sen verran korkealla, ettei se pääse siitä omin avuin ylös. Onneksi hihnan jatkeet olivat kerrankin ajan tasalla ja hengästyneinä ryntäsivät hätiin. Onneton ekakertalainen kalastettiin laiturille ja kehuttiin kilvan sen rohkeutta. Ei se kauheen pelästyneeltä vaikuttanut, taisi olla vieläkin aika adrenaliinihuuruissa. Hmm...sanoisin, että: äly hoi, järki älä jätä! Pidän taas pienen puhuttelun. Uimakoulun osa kaksi täytyy aloittaa pikimmiten, että se osaisi uida aina rantaan.
Kun yhdestä asiasta selvittiin, niin uutta pukkasi. Samaisen laiturin yli viiletti muutamaa tuntia myöhemmin vielä viisi villiminkkiä. Taisivat olla vielä keskenkasvuisia. Jostain syystä meitä ei tällä kertaa päästetty niitä tarkemmin tervehtimään. Tiedä minkälainen vesisota oltais saatu aikaan.
Seuraavaksi Jack kävi Mäntsälässä näyttelyssä. Taisi olla kierrokset herkässä edellisen päivän adrenaliiniannoksen jäljiltä, kun pikku ukko oli herennyt hervottomaksi ja kerrassaan huonosti käyttäytyväksi. Onhan se joskus aiemminkin hermostuksissaan haukkunut jollekin isolle ja pelottavalle koiralle, mutta nyt lähti lapasesta jo pienemmillekin kavereille. Iitu-neiti oli inspiroiva, mutta antoi selkeästi ymmärtää, ettei pikkupojista paljoa piittaa. Daronin kanssa olis ollut kuulemma kiva leikkiä, mutta kun ei kerran päästetty vapaaksi, piti Jackin sillekin kevyesti kiukutella tai vähän rähjätä...ihan vaan muodon vuoksi. Katastrofin ainekset oli jo ilmassa, mutta viimeinen piste i:n päälle oli ihana juoksuinen Rosi. Siitä Jack oli seonnut lopullisesti ja täydellisesti. Eka kerta, kun se pääsi haistamaan mielestään jotain kerrassaan niiiin ihanaa. Se oli vajonnut johonkin syvään ylikierrostilaan ja haukkunut loputtomasti ja tempoilllut kuin mikäkin päätön otus. Kehässä paikallaan seisomisesta ei ollut tullut mitään, vaikka haukunta oli hetkeksi hieman hiljennyt. Nami ei olisi voinut sitä vähempää kiinnostaa. Ravaaminen oli mennyt kauheaksi kiskomiseksi, hyvä että henki vielä hihnan päässä oli pihissyt ja tietysti vielä kuono maassa. Tuomarin tutkiessa takapuoli oli tavanomaiseen tapaan painunut maahan, mutta hampaat sentään siltä oli saanut jotenkin katsoa. Ihme, että EH irtosi sillä käytöksellä. Oman kehän jälkeen sen kiihkeä kimeä kailotus oli sen kuin jatkunut ja jatkunut...ja jatkunut. Sori vaan kaikki kaverit! Ei siinä mitään, että sen oma suoritus piti sössiä, mutta kun muidenkin suorituksia piti häiritä...kerrassaan kelvotonta käytöstä!
Autossa läähätys ja vikinä oli jatkunut lähes matkan loppumetreille saakka. En kyllä raaskinut kauheesti haukkua sitä, kun se raukka oli selvästi vielä mökille tullessankin kovasti poissa tolaltaan.
Nyt sillä on tiedossa tiukkaa treenausta, jos se vielä meinaa päästä mukaan näytelmiin...Sillä jos käytös ei kovasti kohene taitaa näytelmät olla sen osalta pian näytelty. Eihän tuollaista tavatonta touhua kestä kukaan!
Ja se arvostelu siltä osin kuin se oli mahdollista:
JUN EH, JUK2
"Bra huvud och öron med fina franser. Bra överlinje. Tillräcklig med kropp och benstomme. Bra pälskvalitet. Kunde vara litet bättre uppbruten i färgen. Önskas parallerare bak. Ännu lös i armbogen. Tillräcklig hög svans." - tuomari Annika Ullveit-Moe
Aika mahdoton tyyppi tällä kertaa. Vähän sääliksi käy. Murkku mikä murkku! Ehkä se siitä vielä miehistyy ja oppii tavoille. Yön yli nukuttuaan sen käytös onneksi tällä kerralla kutakuinkin normalisoitui.
Täällä riittää tähystettävää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti