Toivoo Jack
Meillä arki sujuu aika tasaiseen tahtiin. Ihmiset on kiireisiä, mutta meillä koirilla on aikaa ja energiaa. Aamuisin vedetään kunnon rumbaa ympäri kämppää äristen, haukkuen ja häntä heiluen milloin minkäkin lelun kanssa yhdessä kisaillen. Nopeat ja ovelat syövät hitaat ja tyhmemmät ;)...Jack mokoma kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia nopeammaksi ja nokkelammaksi. Nyt se on varmaan kolmen päivän ajan osannut loikata omatoimisesti sänkyyn...ja ai, että se on ylpeä taidostaan! Hyppelee edestakaisin ihan huvikseen. Samaa se harrastaa ulkona meidän suosikki kivillä; ylös, alas, yli ja kiertäen kauheeta vauhtia. Frisbeen metsästyksessäkin se on saanut aika tavalla lisävauhtia. Ei se tietenkään mua vielä päihitä, mutta naapurin setä jo jännää, kumpi meistä on ensin sen luona takaisin. Jos Jack on ensin, se on tietysti ilman frisbeetä...eli sen on turha kuvitella voittavansa; ilman frisbeetä ei lasketa!
Keskiviikkona Jack kävi taas Mustin ja Mirrin pentutapaamisessa. Tällä kerralla oli mennyt jo aavistuksen paremmin, kun mopsi ei ollut paikalla. Meidän supersankari oli jo uskaltautunut häntä heiluen kommentoimaan muiden leikkejä ihmisten jalkojen välistä. Ohjaaja oli kysynyt, että voisiko Jack tulla seuraavana päivänä toiseen Mustiin ja Mirriin, kun siellä kuvattiin pentutreffikoostetta tai mainosta...olisi kuulemma sopinut siihen hyvin (varmaan araksi pennuksi joka oppii sopeutumaan muihin kavereihin...). Mielellään se olisi mennytkin, mutta ihmiset eivät kiireiltään ehtineet. Olivat muka kyllä yrittäneet. Eli Jackistä ei tällä kertaa tullut Mustin ja Mirrin malli-poikaa. Sääli! On se mun mielestä niin söötti, vaikka vähän jäävi olenkin. No, on se sentään ilmoitettu joulukuussa missi...öh, eikun mister-kisoihin, tai siis epäviralliseen pentunäyttelyyn itsepäisyyspäivänä. Ja sehän sopii sille tosi hyvin! Ei se kyllä vielä osaa ollenkaan käyttäytyä, saati seistä paikallaan käskettäessä. Seuraaminenkin on pelkkää loikkimista ja hyppimistä namin perässä. Onneksi tässä on melkein vielä kuukausi aikaa kouluttaa sitä, vaikka aika toivottomalta urakka tuntuu...
Tänään käytiin metsästämässä mökiltä hiiriä. Kaapeista löytyi kolme kasaan kuivunutta. Samalla käytiin moikkaamassa Sheriä. Jack ei enää yhtään pelännyt sitä ja olisi halunnut jopa leikkiäkin sen kanssa. Sherin juoksu oli juuri loppumassa, eikä tuommoinen touhukas pikkupoika jaksanut kiinnostaa sitä pätkän vertaa. Ei sillä, että Jack olisi ymmärtynyt juoksusta vielä tuon taivaallista. Kunhan kävi muuten vaan nuuskimassa. Ehkä se oppii, ettei kuonoa kannata laittaa joka paikkaan, kun jopa yltiöystävällinen ja rauhallinen Sheri joutui sitä vähän komentamaan. Oli joka tapauksessa tosi mukava käydä vähän lenkillä ja leikkiä yhdessä namin metsästystä. LURRPS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti