The adventures of Hetja and the puppies: 1.11.2015 Reipas riiviö vai peräkammarin pehmopoika?

Jack on vähän erikoinen vekara. Mun seurassa se esittää superrohkeaa ja meinaa pakahtua polleuteensa, kun saa ryöstettyä frisbeen. Vastaan tulevat ihmiset se käy tervehtimässä vähintäänkin nuuhkien, mieluiten vasten hyppien. Jos ihminen uskaltaa laskeutua sen naaman tasolle, se pusuttaa posket puhtaiksi. Hihnassa se uskaltaa käydä nenätervehtimässä kaikki keskikokoiset ja pienet koirat, jos ne ei pidä kovaa meteliä, isommat ohitetaan ojan kautta. Onneksi oon saanut opetettua sille, ettei remmissä tarvitse räyhätä. Välillä se haukkuu, jos sitä alkaa pelottaa, etenkin jos on pimeää, eikä se näe, mistä epäilyttävä ääni lähtee. Joskus muodon vuoksi haukun pihalla sen seuraksi...ainakin, jos oravia on näköpiirissä. Ne on NIIIN röyhkeitä. Kehtaavat juosta tuon tuosta kilpaa pihan poikki, ihan vaan ärsyttääkseen. Pysykööt puissa, piha on meidän reviiriä! Pikkulinnuille me ei jakseta kumpikaan haukkua, ei edes variksille, paitsi poikkeustapauksissa. Kun naapurin Äijä alkaa louskuttaa, sille täytyy tietysti antaa palautetta. Niin siis, Äijä on Äijä, ei äijä...siis gordonin setteri, jonka nimi on Äijä.

Jack kävi ekan kerran Mustin ja Mirrin pentutapaamisessa kolmisen viikkoa sitten. Se oli ollut pihalla kuin potkupallo. No eihän se raukka ole koskaan ollut missään ilman mua lukuunottamatta kahta käyntiä eläinlääkärillä. Olisihan toi nyt pitänyt arvata, ettei siitä mitään tule. Pari pentua oli yrittänyt tehdä tuttavuutta, mutta Jackille ei kelvannut, etenkään se niskojaan nakellut musta schipperke. Jackiä oli kiinnostanut vain kehän reunalla tapittaneet ihmiset, ohjaajan anniskelemat namit ja pikainen pääsy kaverien ulottumattomiin. Siinä meidän rohkelikko!

Onneksi Rio kävi meillä kylässä viikko sitten. Rio on Jackiä viikon vanhempi ja kokeneempi komea kooikkeri-poika. Ihan pentuhan sekin on, mutta tosi mukava tyyppi! Vahingossa menin tosin komentamaan kertaalleen Rioa niinkuin komennan aina Jackiäkin ja se vähän katsoi kummeksuen... Tuli vähän niinkuin selkäytimestä. Sori Rio! No, palkaksi siitä pääsin päivystämään makuuhuoneeseen ihan itsekseni. Sitä ennen Jack ja Rio olivat pelloilla ja nurtsilla leikkineet ja riehuneet oikein sydämen kyyllyydestä. Jack oli alkuun ujostellut ja arastellut sen jälkeen, kun mä jatkoin kävelylenkkiä ilman poikia. Sillä taitaa olla pahemman luokan äiti-riippuvuus. Varsinainen mammanpoika! Onneksi se oli pian reipastunut ja leikki lähtenyt kunnolla käyntiin. Se jälkeen vauhtia oli riittänyt vuorovedolla. Kirjaajan kännykkäkamera ei kestänyt menossa mukana. Kuvat vaikuttaa psykedelisiltä, ihan kuin joku ois ottanut niitä aineissa, mutta niistä pääsee hyvin mukaan tunnelmaan...

Vasta vauhdin hidastuessa tarkkuus vähän terävöityi.

Raparollet

Pihaleikkien päätteeksi pojat pääsivät suihkuun. Voi, että niillä oli ollut kivaa! Toivottavasti Rio pääsee pian uudestaan meille leikkimään! Laadukkaampia laukauksia tapaamisesta Mikon ja Rion blogissa http://mikokooiker.blogspot.fi

No, tämän kokemuksen rohkaisemana Jack kävi uudestaan tällä viikolla Mustin ja Mirrin pentutreffeillä. Pieni mukava mutta musta mopsi oli kuitenkin liikaa Jackin käsityskyvylle. Sen olematon hännäntypy, lättänaama ja outo ääni saivat Jackin tekemään totaalisen tenän. Jack istui nurkassa selin muuhun porukkaan ja kieltäytyi tekemästä tuttavuutta kenenkään kanssa, korkeintaan rähähti, jos joku uskalsi käydä nuuhkaisemassa. Puh, pah, pelistä pois...ja Jack pääsi jäähylle kehästä. No, oli muutamalla muullakin pennulla kielivaikeuksia mopsin kanssa, mutta ei ihan saman tason ahdistusta. Ohjaaja totesi, että Jack taitaa olla roturasisti...mun täytyy puuttua tähän kasvatusasiaan!!!

Tänään tuli taas todistettua tämä rotuasia. Käytiin kevyttokoilemassa ja kävelylenkillä Savinan, Benen ja Havun kanssa. Jack yritti reippaasti kontaktia Havuun, joka joutui hieman ojentamaan yli-innokasta pentua. Benen kanssa Jack osasi jo sopivasti alistua yhteistä keppiä tavoitellessaan. No, ei se pitkään Jackiä hämmentänyt, vaan hetken kuluttua remmissä täytyi yrittää saada kuonokosketusta tai vähintäänkin haisteluetäisyyttä Havuun.
Kaikista liikkuvista osista huolimatta meistä onnistuttiin ottamaan jopa muutama kuva koko porukasta...vaikka eihän se tietenkään ihan helppoa ollut. Olipas taas mukava nähdä kavereita!